147 ELISE TOPPINEN

Olen Iisalmelainen yrittäjä ja kahden aikuisen lapsen äiti. Yrittäjän uraa on kertynyt 23-vuotta asiakaspalvelun saralla. Työssäni olen ollut paljon kanssakäymisissä eri ikäisten ihmisten kanssa, opettaen, ohjaten ja palvellen parhaani mukaani sekä järjestänyt kilpailuja ja tapahtumia.

Kunnallispolitiikassa olen mukana toista kautta, nyt mm. Ympäristölautakunnassa ja Käräjäoikeuden Lautamiehenä. Aluevaaliehdokkaana tuon asiakkaan ja potilaan näkemystä päätöksentekoon tulevaan alueuudistukseen. Suuren tulipalon kokeneena, tiedän kuinka tärkeää on, että palvelut säilyvät lähellä meitä kuntalaisia.

Ympärivuorokautinen päivystys, ensihoito ja pelastus ovat palveluita, joita ilman emme pärjää.

Mielenterveyspalvelut ja perusterveydenhuolto tulee turvata.

Yrittäjä kokemukseni ansiosta, minulla on rohkeutta tarttua haasteisiin ja tehdä sydämellä asioita toisten hyväksi.