99 ANSSI JAUHIAINEN

Olen 51-vuotias naimaton mies Kiuruvedeltä. Olen vasta liittynyt SDP:n jäseneksi. Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta politiikassa mukana olosta. Vaikka kiinnostuin politiikasta jo nuorena.

Työskentelin aikaisemmin seminologina viidentoista vuoden ajan. Kävin työurani aikana yli kahdellatuhannella maatilalla. Tältä pohjin minulla on laaja tuntemus maaseudun ihmisistä.

Jokaisella paikkakunnalla on säilytettävä terveydenhuollon palvelut. Terveyskeskus tai terveysasema. Pienillä paikkakunnilla voidaan käyttää videoyhteyttä tai ostaa yksityiseltä lääkärinpalvelut. Myös vanhusten ja lasten hoito palvelut tulevat hyvinvointialueen hoidettavaksi. Ne voidaan toteuttaa julkisella sektorilla rinnakkain yksityisen palvelun tuottajan kanssa.

Pelastustoimi siirtyy aluevaltuuston alaisuuteen. Jokaisessa kunnassa on oltava oma pelastusyksikkö. Määrärahoista keskustellessa pelastustoimen ja terveydenhuollon yksiköitä ei saa laittaa vastakkain, vaan kumpikin on yhtä tärkeä palvelu tarvittaessa. Verotulojen kerääminen hyvinvointialueella on huomattava tulon muodostus. Jolloin verorahat tai kertymät osataan paremmin kohdentaa oikeille sektoreille.

Tulevaisuudessa näen kotikaupunkini vahvana maaseutupitäjänä. Maatalous rinnan muiden yritysten kanssa. Kiuruveden ongelmana on muiden maaseutukuntien tapaan vanhusten määrän suhteessa nuoriin ja lapsiin. Ihminen elää leivästä ja työpaikkoja olisi saatava lisää.

Uskon biopolttoaineen vahvaan nousuun maa-ja metsätaloudessa.

Harrastan lukemista, uintia, vesikävelyä ja vesijumppaa. Hyötyliikuntaa.