
Hei, olen 52- vuotias äiti ja suloisen pienen Vilma tytön mummo.
Työskentelen lähihoitajana yksityisessä hoivapalveluita tuottavassa yrityksessä. Ikäihmisten hyvinvointi on sydäntäni lähellä.
Olen nyt toista kautta kaupunginvaltuustossa ja tämän viimeisen kauden olen toiminut Iisalmen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
Vaaleja on useampiakin alla ja eduskuntavaaliehdokkaana olin vuosina 2015 ja 2019. Mutta jatkossa haluan vain vaikuttaa kuntapolitiikan saralla.
Itselleni on tärkeää saada rakentaa Iisalmea sellaiseksi, että kaupunkilaiset tuntevat olonsa hyvinvoivaksi ja terveiksi. Kehitämme siis edelleen kuntamme lähiliikuntapaikkoja monipuolisesti.
Tähän tarvitsemme vahvaa yhteistyötä järjestöjen ja yhdistysten toimijoiden kanssa.
Tärkeänä pidetään sitä, että kaupunkimme on vetovoimainen ja pidämme kaupunkimme elinvoimaisena.
Julkisten palveluiden tulee säilyä paikkakunnalla ja niiden eteen olemme valmiit tekemään työtä.
Nuorten hyvinvointi on erityisen tärkeää ja opiskelupaikka kotikaupungissa takaa osaavan henkilöstön elinvoimaisessa Iisalmessa.
Työpaikkoja riittää hoito- ja palvelualoilla, vientiyrityksiä mukaanlukien.
Tahdon, että nuoret jäävät elämään ja olemaan tänne.
Lyhyesti sanottuna, työmme on kesken ja haluan olla jatkossakin kehittämässä hyvinvoivaa Iisalmea, jossa toimivat arjen palvelut lapsiperheistä ikäihmisiin.
Jaa tämä artikkeli